by vitoset
Copyright © 2016
TÄSTÄ KIRJASTA
Tässä kirjassa eletään vuotta 1323 (ennen ajanlaskun alkua).
Egyptin kuninkaan nimi on Faarao.
Hän on kahdeksantoista vuotias ja hänellä on neljä palvelijaa.
heidän nimet ovat Zira, Razi, Pepina ja Pinepa.
Zira ja Razi ovat kaksikymmentävuotiaat siskokset ja Pepina ja Pinepa ovat yhdeksäntoistavuotiaat siskokset.
Faaraon pääkirjurin nimi on Aknesemon.
Faaraon neuvonantajan nimi on Howard
Sitten varsinaiseen kirjaan!
Faarao on parhaillaan ruokasalissa syömässä valtavaa ateriaansa kalaa, munia, viiriäisiä ja hedelmiä.
ruokaa oli äärettömästi eikä yksi faarao pystyisi syömään sitä yksin joten hän kutsui myös alamaisensa syömään hänen valtavaa ruokaansa hänen kanssaan. Hän tarjosi ruokaansa myös kissallensa. Hänen palveliansa toivat lisää pöytiä eri puolille salia alamaisiaan varten ja tietysti Faaraon tahdosta.

Kun ruoka loppui alamaiset lähtivät kylläisinä ja tyytyväisinä koteihinsa Faarao istuutui valtaistuimellensa rupesi tekemään tavallisesti päivän asioita eli hänelle tulleita kireitä, kirjoitti kirjeitä tai ei siis hän vaan hänen pääkirjurinsa Aknesemon. Sitten hän lahti pihalle tutkimaan päivän lahjoja ja tietysti hänen pellavaverhoisessa kanto tuolissaan ettei hän saisi auringon pistosta. Kun tilaisuus oli ohi hänen palveliansa kantoivat kaikki hänen lahjansa palatsiin, siellä Faarao valitsi hänen lahjoillensa omat paikat. Kun kaikkille lahjoille oli paikka Faarao siirtyi seuraavaan asiaan ja niin edelleen. kun hän on saanut päivän asiansa loppuun, Faaraon palatsin oveen koputettiin, siellä odotti faaraon vieras Ramona, mutta kun hän esittäytyi Faaraolle Faarao luulikin häntä Ra Monaksi eli auringon jumalan tyttäreksi ja vei hänet heti Faaraon valtaistuinsaliin jossa Faarao asetti Ramonan hänen kullalla päälystetyille portaille istumaan. Ramona huomasi heti jonkun tuijottavan häntä ilkeästi ja lähtevän häntä kohti. Hän kuitenkin pysähtyi portaiden eteen, Ramona ihmetytti miksi ihmeessä hän pysähtyi juuri portaiden eteen. Se kuitenkin jäi Ramonalle mysteeriksi.
Sitten hän lähti ja muutkin siellä olleet. Faarao pyysi palvelian ja antoi palvelian Ramonelle käyttöön.
Faarao sanoi: Ra Mona tässä on sinulle palvelia. Hänen nimensä on Pepina.
sitten Pepina opasti hänet huoneeseensa. siellä Pepina pesi Ramonan, puki Ramoanan ja meikkasi Ramonan.
Sitten Pepina ilmoitti että he lähtevät NYT Ruokasaliin. Siellä Faarao odottikin jo Ramonaa ja Pepinaa.
Faarao ilmoitti: Oi suuri ja mahtava Ra Mona tule istumaan viereeni.
Ramona siis meni Faaraon viereen ja istuutui. Sitten alettiin tuomaan valtavia aterioita joka pöytään. Kun ruoka oli syöty kaikki Faaraon vieraat lähtivät kotiin niin kuin aikaisemmin, mutta Faarao näytti huonovointisemmalta. Silloin Ramona ymmärsi mitä Howard oli pistänyt Faaraon ruokaan.
Seuraavana päivänä Faarao pyysi palveliaansa tuomaan Faaraon Horuksen silmä amuletin.

Published: Nov 24, 2016
Latest Revision: Dec 7, 2016
Ourboox Unique Identifier: OB-199802
Copyright © 2016